Blogi‎ > ‎

09.06. Ilmapäivä

lähettänyt Jari Marvia 9.6.2016 klo 14.55
Tuulivoimaa ja ramboratoja

Leiri heräsi pirteänä ensimmäiseen aamuunsa 7.00. Yö sujui leirissä hienosti paria koti-ikävätapausta lukuunottamatta, mutta onneksi pahin ikävä saadaan aina karistettua lämpimällä puurolla ja kuumalla mehulla. Aamupalaa ennen leiri nosti lipun merkiksi alkavasta päivästä.


Aamupalan jälkeen ensimmäisenä ilma-aiheisena aktiviteettina oli ilmaan, tuuleen ja tuulivoimaan liittyvä rastikierto. Ensimmäisellä rastilla käytettiin kotoa tuotuja pahvirullia, joista leiriläiset valmistivat kukin oman käpylingon. Toisella rastilla oli pressupurje, joka piti alittaa samalla, kun muu vartio tekee aaltoja pressulla. Vartioiden hatut pääsivät myös kokemaan millaista on matkata aallon harjalla. Kolmannella rastilla löytyi heittokilpailu erilaisia heittovälineitä käyttäen. Heitettävänä löytyi tietenkin tuttu saapas, ja jotain hieman erikoisempaa (ks. kuva). Neljännellä rastilla leiriläiset pääsivät leikkimään tuuleen liittyviä leikkejä.
Lounaaksi tarjolla oli täyttävä annos chili con carnea.



Aamupäivän aikana oli leirinjohto todennut, että kaikkien teltat olivat aivan liian sotkuiset, jotta kanttiini avaisi ovensa illalla. Ei auttanut muu kuin siivota. Siivoukseen jälkeen päästiinkin sitten ohjelmaan.
Iltapäivän ohjelmaan kuului ramborata ja leijan rakennus ryhmissä. Ramboradalta löytyi korkeita ja matalia esteitä, joista kuului selvitä maaliin. Esteinä oli mm. leveän rotkon ja korkean vuoren ylitys, ja tiikerihyppy (palavan) renkaan läpi.
Ruokailukatoksella leiriläiset saivat kasata heille tarjottuista materiaaleista ja luonnonantimista itsellensä leijat omia suunnittelutaitoja käyttäen. Osa ryhmistä käytti keppejä ja risuja, mutta nokkelat tajusivat käyttää rannalta löytyviä kevyitä kaisloja leijan kehikon materiaalina.
Päivälliseksi tarjolla oli kinkku-makaroni-tomaatti sekoitusta.






Loppupäivän ohjelmana oli muutama joukkoleikki ja vapaa-aikaa. Leikkien jälkeen leiriläiset saivat aamupäivän hyvää siivoustulosta vastaan kanttiinin auki. Kanttiinin valikoimasta löytyi irtokarkkeja, sipsejä ja suklaapatukoita.


Iltapalana tarjolla oli karkkia terveellisempä herkkua - hedelmäsalaattia -  sekä kuumaa mehua.
Pitkän ja toiminnantäytteisen päivän päätteeksi, koko leiri oli makuupusseissaan  jo puolituntia ennen varsinaista hiljaisuutta, kello 21.30.


-Viestintä
Comments